sunnuntai 16. syyskuuta 2012

White&White and Black&Black

 
Enpä olisi uskonut, että tämä on näin mielenkiintoinen ja hyödyllinen tehtävä! Itse ainakin opin paljon uutta valosta, sen käyttäytymisestä ja käytöstä.
 
Muna-kuvan kuvauspaikaksi valitsin heti alkuun keittiön pöydän, sillä keittiössäni on paljon valkoista valoa heijastavaa pintaa (seinät, katto, pöytä, tuolit + vaalea lattia.) Ikkunasta saa hyvin luonnonvaloa aamupäivän tunteina. Halusin kuvata munan niin, että varjot jäävät olemattomiksi, mutta munan reuna näkyy selkeästi kuvassa. Ajattelin, että luonnonvalon ja keinovalon yhdistelmällä saan luotua sopivan valaistuksen. Ensimmäinen opetus oli, että luonnovalovan kanssa ei kannata yhdistää keinovaloa (liian lämmintä). Toinen opetus oli, että luonnonvalo itsessäänkin on liian kovaa, joten jouduin tekemään suodattimen leivinpaperia muistuttavasta pakkauspaperista. Rakensin munalle paperista valkoisen pesän. Paperi itsessään suodatti hyvin valoa ja heijasti sitä myös "pesän" sisällä. Tein foliosta kuitenkin vielä heijastimen pesän sisälle antamaan lisävaloa oikealle puolelle. Varjoa kuvassa on vieläkin, ja munassa oleva punainen leima hieman heijastuu taustaan.

Eri kokeilunjen kautta syntyi paljon mielenkiintoisia kuvia munista, valoista ja varjoista. Perustekniikaltaan tämän tyyppistä kuvausta tulee varmasti käytettyä myös monissa muissa kuvauskohteissa / -tilanteissa.
 
 
 

 
 
Musta mustaa vasten tuntui alunalkaen helpommalta aiheelta. Ensimmäiset kuvat otin mustasta nahkakengästä samettimaista taustaa vasten. Kengän sai kyllä valaistua mielenkiitoiseksi ja kontrastikkaaksi, mutta tausta tuotti ongelmia. Seuraavat kokeilut tein hevosella käyttäen puuvillakangasta taustana. Huomattavasti parempi. Mutta ongelmia tuotti edelleen valaistus, käytössä olevilla pöytälampuilla, otsalampuilla, avaimenperillä jne. sai kyllä valaistua kohteen, mutta tausta valottui aina liikaa ja koska kyseesä oli musta esine mustaa taustaa vasten, ei asiaa voinut ratkaista säätämällä tummuutta lisää (kuten tein esim. tuossa kaljatölkkikuvassa). Kokeilut valojen kanssa tuottivat kyllä mielenkiintoisia kuvia, mutta päätin, että haluan tuoda kuvassa esille: Hevosen muodon ja yksityiskohtia (silmät, sieraimet jne), muovisuuden tuomatta esille liikaa kiiltoa (kontrastia) Kuvan toteutin loppujen lopuksi niin, että käytin 4s valotusaikaa, jona aikana maalasin valolla hevosen eri puolilta otsalampulla (kröhöm) Lopputuloksena kohde erottuu hyvin taustastaan, ja halutut kohdat on esillä. Jaloista tulee edelleen maahan varjoja ja kaviot painuvat hieman mustaan lakanaan, ja tuo tausta saisi kyllä olla vähän mustempi..... Lisää harjoitusta! :D 

 

1 kommentti:

  1. Myös Krista on nähnyt pajon vaivaa kuvien ottamiseen kun on käytetty erilaisia kokeiluja kuvien aikaan saamiseksi. Kananmunan yläreuna jää ehkä hivenen hennosti näkyväksi, mielestäni tuo alareunan punainen leima ei yhtään haittaa, päin vastoin se tekee kuvasta jännemmän näköisen. Musta musta hevonen on onnistunut erittäin hyvin (paremmin kuin valkoinen kuvasi), hevonen erottuu hyvin taustasta ja nuo korvien täplät on kivat! Kaikille yhteisesti totean, että tehtävä oli kyllä haastava, mutta mukava. Itsekin pidin kuitenkin enemmän mustasta tehtävästä, vaikka ensin tuntui että valkoinen olisi helpompi, mutta helpoin tapa ei ole aina se paras tapa, vai miten se oli =)

    VastaaPoista